#korea

10 posts · Last used 13d

Back to Timeline
@tainanen@mementomori.social · Apr 14, 2026
Se-ah Jang: A Twist of Fate 장 세아: 런어웨이 Koreasta englanniksi kääntänyt S. L. Park Kaksi nuorta naista kohtaa junassa. Jae-Young on juuri tappanut pahoinpitelevän poikaystävänsä ja pakenee seuraamuksia, toinen nainen hyssyttelee pientä vauvaansa ja kertoo lähteneensä pois petturimiehensä luota. Kun Jae-Young palaa vessasta paikalleen, jäljellä on enää vauva ja lappu, jossa häntä pyydetään viemään vauva tämän isovanhempien luokse. Jae-Young huomaa tilaisuutensa tulleen ja hän päättää tekeytyä vauvan nuoreksi äidiksi. Perillä häntä odottaa kartano ja uusi elämä, joka on kuitenkin täynnä perhesalaisuuksia ja psykopaatteja. Jos korealainen melodraama kuten esimerkiksi The Penthouse olisi kirja, niin se olisi tämä! Alussa tarina lähtee verkkaisesti liikkeelle, mutta vähitellen kierrokset ja yllätykset lisääntyvät ja lopulta mennään jo överin epäuskottavuuden puolelle. Nopealukuinen kirja oli kuitenkin viihdyttävä ja juonittelu milloin kenenkin pään menoksi oli kuin korealaisen tv-draaman käsikirjoituksesta. Perinteisen trillerin tapaan henkilöhahmot ovat aika yksiulotteisia ja jatkuvat juonenkäänteet dominoivat kerrontaa. Mukana on pienimuotoista korealaisen yhteiskunnan eriarvoisuuden kritiikkiä. Kirja sopii jännityksen, juonittelun ja juoksuvauhdin ystäville! #seahjang #atwistoffate #korea #한국 #장세아 #런어웨이 #tainankirjavinkit #luettua #kirjafedi #kirjamastodon #bookstodon
1
0
1
In reply to
@kkarhan@jorts.horse · Apr 11, 2026
@david_chisnall@infosec.exchange Meanwhile #Vietnam is doing boring stuff, like #HighSpeedRail along it's major cities... Almost as if #Japan, #Korea, #France and #Germany had the right idea doing that! Plus it's pretty clear that it's unsustainable to have everyone own a #car - or even #scooter, and #PublicTransport is the only #scalable and #sustainable option...
0
1
0
@ItalianNews@mastodon.ozioso.online · Mar 28, 2026
RaiNews: Tuttifrutti. Un omaggio a Gino Paoli, il ritorno di Carlo Verdone, The Drama con Zendaya e Pattinson In sommario un'opera su Pasolini e Maria Callas, la mostra su Banksy a Bologna, l'album di Nayt, un reportage dalla Corea sulla musica pop e i BTS Tutti Frutti. A tribute to Gino Paoli, the return of Carlo Verdone, The Drama with Zendaya and Pattinson In summary, an opera about Pasolini and Maria Callas, a show about Banksy in Bologna, Nayt’s album, a reportage from Korea on pop music and BTS. #TuttiFrutti #GinoPaoli #CarloVerdone #Zendaya #Pattinson #Pasolini #MariaCallas #Korea https://www.rainews.it/video/2026/03/tuttifrutti-un-omaggio-a-gino-paoli-il-ritorno-di-carlo-verdone-the-drama-con-zendaya-e-pattinson-9ac69b4a-2034-4cf7-b218-0e6ad7195776.html
0
0
0
@tainanen@mementomori.social · Mar 09, 2026
Korealainen ruoka kiinnostaa, mutta olet kasvissyöjä tai vegaani? Ihanan Joanne Lee Molinaron "The Korean Vegan: Homemade. Recipes and Stories from My Kitchen" sisältää uusia ja yllättäviäkin versioita korealaisista ruoka-aineksista tehtynä. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään sekoittaa pestoa ja riisikakkuja, mutta pesto tteokbokki on hyvää! Testasin itse myös "Careless kimchi" -reseptiä ja vaikka sekin vaati kärsivällisyyttä ja aikaa, tulos on tosi maistuva ilman kalakastikettakin. Varaudu kuitenkin siihen, että resepteissä käytetään amerikkalaisia mittayksikköjä eikä esimerkiksi desilitroja! Reseptien lisäksi kirjassa on koskettavia tarinoita Lee Molinaron perheestä, korealaisesta taustasta ja tietysti ruoanlaitosta. Jos kaipaat enemmän perinteisiä korealaisia ruokia vegaanisina versioina, kannattaa tutustua Lee Molinaron edelliseen keittokirjaan "The Korean Vegan Cookbook". Siinä keskitytään enemmän tuttujen korealaisten ruokien vegaaniversioihin. #joanneleemolinaro #koreanveganhomemade #korea #vegaani #keittokirja #kirjamastodon #kirjafedi #tainankirjavinkit #luettua
7
0
1
@m10@101010.pl · Mar 06, 2026
Zatoka Perska a bezpieczeństwo żywnościowe Azji Wschodniej Rola państw regionu w światowym rolnictwie jest większa niż można by się spodziewać. Wynika to z faktu, że spotykają się tutaj dwa kluczowe elementy współczesnego rolnictwa: nawozy sztuczne i gaz ziemny. https://wp.me/p3fv0T-i8Q #Iran #Azja #rolnictwo #nawozy #żywność #gaz #wojna #Chiny #Japonia #Korea #Indonezja #Wietnam #Tajlandia #Filipiny #POLECANE
0
0
1
@afterdawn@mementomori.social · Mar 02, 2026
Etelä-Korean veroviranomainen mokasi täydellisesti Verottaja oli saanut takavarikoitua veroja vältelleiltä kansalaisilta miljoonien edestä kryptovaluuttaa. Tätä saavutusta juhlistaakseen veroviranomainen julkaisi aiheesta lehdistötiedotteen. Pahaksi onneksi tiedotteen kuvassa olivat myös kryptovaluuttalompakon avainkoodit. Koodien avulla takavarikoidusta kryptolompakosta varastettiin samantien noin 3,8 miljoonan euron verran varoja. https://dawn.fi/uutiset/2026/03/02/korea-kryptovaluutta-takavarikko #kryptovaluutta #korea #uutiset
0
0
0
@AH_99__dup_34795@mastodonapp.uk · Feb 26, 2026
My favourite street. So many bars, restaurants and shops to be found on different levels #seoul #Korea
0
0
0
@tainanen@mementomori.social · Feb 23, 2026
J.M. Lee: Artificial Truth 이 정명: 안티 사피엔스 Koreasta englanniksi kääntänyt Sean Lin Halbert Tekoäly on tällä hetkellä yksi maailmaa puhututtavimmista asioista. Tässä dystooppisessa trillerissä J.M. Lee vie meidät mukanaan tulevaisuuteen, jossa osa ihmisistä elää Alegria-nimisessä virtuaalitodellisuudessa. Alegrian ja uudenlaisen tekoälymallin luonut KC Kim on kuitenkin kuollut syöpään ja jättänyt jälkeensä surevan lesken, Minjun. Minju yrittää siirtyä elämässään eteenpäin, mutta hänestä tuntuu, kuin Kimin haamu tarkkailisi häntä jatkuvasti. Kuka onkaan kaiken takana? Leen ajankohtainen scifitrilleri onnistuu olemaan jännittävä, vaikka kirjaan mahtuukin turhan paljon toistoa ja teknologisia yksityiskohtia. Kirjassa ihmisyys, taide ja muistot kohtaavat kylmän ja kliinisen tekoälytodellisuuden, ja kamppailua käydään turvallisuudesta, yksityisyydestä ja rakkaudesta. Mitään erityisen korealaista kirjassa ei mielestäni ollut, mutta teema sinänsä on maailmanlaajuinen. #jmlee #artificialtruth #korea #tainankirjavinkit #kirjafedi #kirjamastodon #luettua
0
0
2
@saaste@mementomori.social · Feb 11, 2026
Unohtui kertoa, että yritin piristää itseäni ostamalla kaupasta kokeeksi korealaista kimchiä (김치). En ole koskaan kimchiä maistanut, joten en tiedä kuinka autenttista tämä on. Mutta jos se on lähelläkään sitä niin voi pojat että minulla tulee Koreassa onnenpäivät ☺️ 🇰🇷 #korea #kimchi
8
2
0
@tainanen@mementomori.social · Jan 31, 2026
Heuijung Hur: Failed Summer Vacation 허 희정: 실패한 여름 휴가 Koreasta englanniksi kääntänyt Paige Aniyah Morris Vaikka korealainen healing fiction trendaakin tällä hetkellä kovasti, myös muuta korealaista kirjallisuutta käännetään englanniksi. Heuijung Hurin novellikokoelmassa ollaan aika kaukana kotoisan lämpimästä tunnelmasta. Novellien yhteisenä teemana on yksinäisyys, joka herättää päähenkilöissä monenlaisia tunteita. Myös kuolema ja henkinen pahoinvointi ovat läsnä monessa novellissa. "Flying in the Rain" -novellin päähenkilö G muistelee terapiassa maan uudelleenasutusoperaatiota ja sen aikana kadonnutta työkaveriaan Q:ta. "Loaf Cake" kertoo puolestaan kumppaninsa hylkäämästä päähenkilöstä, joka tutustuu vähitellen leipomon ystävälliseen työntekijään. "Paper Cut" vie surrealistiseen maailmaan, jossa paperista tehty mies vierailee kotiinsa lukkiutuneen päähenkilö A:n luona ja vaatii tätä kirjoittamaan lausunnon. Vaikka novelleissa on hetkittäin lämpöä, pohjavire on useimmiten kylmä ja kolkko. Lukukokemuksena teos oli omaan makuuni hieman epätasainen ja vaikka ihastelin kertomusten omalaatuisuutta, en saanut aina kiinni juonesta tai päässyt sisään päähenkilön maailmaan. Toisaalta ihanaa oli se, että novellia aloittaessani en todellakaan aavistanut, miten kertomus kiemurtelee ja minne se vie. Jos synkät teemat eivät pelota ja haluat yllättyä, tämä teos voisi päätyä lukulistallesi! #heuijunghur #failedsummervacation #korea #tainankirjavinkit #luettua #kirjaMastodon #BookMastodon #bookstodon
6
0
2

You've seen all posts