#politiikka

60 posts · Last used 1d

Back to Timeline
@jannepekkala@mementomori.social · 1d ago
Toisessa keskustelussa aloin pohtimaan omaa puoluekantaani yllättävänkin syvällisesti. Päätin erottaa sen omaksi viestikseni. Kun en jaksa jäsentelyä hirveästi rukata, on vahvaa ajatusvirtaa. Minä olen ollut Vihreiden jäsen 2010-luvun alusta asti. Pekan ensimmäinen pressa-kampanja veti minut mukaan. Lisäksi tuolloin olin vihreiden politiikan kanssa todella samoilla linjoilla. Ainoa missä olin eri mieltä, oli suhde ydinvoimaan (ja edelleenkin tällä mennään). Jyrki Kasvi (lähti liian aikaisin) oli myös silloin ja olisi myös edelleen ainoa suomalainen politikko, joka oikeasti ymmärsi digitalisaation ja sen Suomelle tuomat mahdollisuudet (jotka sitten kokoomuksen teknonörtit on vetänyt pöntöstä alas). Päädyin tuolloin vahingossa myös paikallisyhdistyksen hallitukseen (myöhemmin myös pjksi) ja aina puoluevaltuustoon asti (varajäseneksi). Kiersin myös useammat puoluekokoukset äänivaltaisena edustajana ja osallistuin muutamaan työryhmäänkin. Tässä matkalla pääsin oikeastaan näkemään sen, miten puolue hukkasi suuntansa. Minusta vihreissä alkoi kaikki mennä mönkään siinä vaiheessa, kun Touko Aalto jätettiin yksin puolueen johtoon ja käytännössä savustettiin ulos. Ihan vain siksi, kun meni viemään Emma Karin paikan, tuon jonka Villeltä olli hälle petattu valmiiksi. Siinä vaiheessa se suunta lähti katoamaan. Meuhketta oli kyllä, mutta ei agendaa, paitsi luonto, mutta siinäkin vajailla valoilla, kun ei uskallettu liian tiukasti vastustaa muita puolueita. Ohisalolla oli kyllä hyvä yritys saada jotain takaisin, mutta hukkaan meni. Vanhaa henkeä ei enää ollut. Tällöin oli helppoa hypätä pois paikallisyhdistyksen toiminnasta ja keskittyä töihin. Ehdokkaana olen kyllä ollut melkein kaikissa vaaleissa tuosta alkaen. Mutta se on helppoa, kun ei täällä oikein muita ole. Lisäksi, puoluekuri on löysä (kunhan noudatat sääntöjä). Mutta nyt on huomannut tuonkin olevan kysymys, jaksaako sitä enää, taistella tuulimyllyjä vastaan (tai noh, tuuli- ja aurinkovoimaa kannatan, kuten edelleen ydinvoimaakin). Oikeastaan, jos Krista Mikkonen lopettaa, eikä enää lähde ehdolle Pohjois-Karjalassa, niin eipä oikein ole mitään syytä olla puolueessakaan. Tietyssä mielessä Vasemmistoliitto minua houkuttaa, mutta meillä ei ole ihan samoja luontoarvoja. Koska vaikka vasemmistoliitossa on paljon luontoihmisiä nykyään, on se kuitenkin työväenpuolue. Tämä näkyy siinä, että jos vastakkain tulee olemaan ihmisten työpaikat tai luonto, niin jälkimmäinen häviää. Samoin näen vasemmistoliitossa paljon sitä, mitä vihreät oli reilu 10 vuotta sitten, Villen viimeisillä vuosilla ja Pekan ekalla kierroksella (molemmat vahvoja vetureita minulle puolueeseen liittymisessä). Tässä on se sama vaara nyt vaanimassa, mikä vihreät vei. Myös tämä nykyinen tietynlainen ehdoton kaiken vastustus ja joustamattomuus kammoksuttaa minua. Se ei eroa hirveänä persuista tai kokkareista, se on vain se toinen (parempi) laita. Mutta näkökulma talouteen on minusta liian kapea; länkytetään paljon muutosta, mutta mitään konkreettista ratkaisua ei ole sen toteutukseen. Kyllä, minä kaipaan konkreettisia leikkauslistoja. Sellaisia joissa sitoudutaan haitallisten yritystukien, kuolevien teollisuuksien tekohengityksen (turkis, laivat ja metsä ykkösinä), osinkorahoituksen, jne. poistamiseen. Verojärjestelmien (pääoma ja tulo) yhdenmukaistamiseen, yksityisen ja julkisen terveydenhuollon yhdistämiseen (perusterveyshuolto kaikille 100% yksityinen, hintakatolla ja toteutusvelvollisuudella, yksinyrittäjä perhe/omalääkärimalli tyyliin Tanska; julkinen erikoissairaanhoito, kirurgia, jne. Ja ylikansallisten lääkärifirmojen alasajo), perustulo kaikille (1000€/kk kaikille ja verotuksella sen nollaus), yhdessä tasapuolisen työmarkkinan kanssa (työntekijöillä ja työnantajilla samat oikeudet ja velvoitteet työsuhteeseen). Samalla voisi myös lopettaa tai yksinkertaistaa työttömyystuki, eläke ja muut himmelit. Ja valtion innovaatiotuki (BF, ELY, jne. Rahoitus) oikeasti pk-sektorille tarjottavaksi riskirahaksi, mitä esim EU tuet on, nykyisen isojen yritysten osinkokassan sijaan. Toisaalta, myös Demarit minua houkuttaa, niissä on vain se, että ympäristöpuolueena ainoa niiden taakse jäävä on kepu. Kepuun en ikinä enää lähde, en vaikka maksaisivat. #politiikka #pohdinta
0
0
0
@vpv@mastodontti.fi · 3d ago
Groomaajanakin tunnettu soteministeri Rydman on kyllä erittäin kaukana tavallisen ihmisen elämästä, kun väittää, että terveydenhuoltomaksut eivät ”monta kertaa elämässä omalle kohdalle osu”. Eivät ehkä ole vielä hänelle osuneet, koska hänellä nyt sattuu olemaan suunnilleen tämän maan paras työterveyshuolto ilmaiseksi. Tai siis yhteisillä rahoilla. Olen melko varma, että Persut valitsi Ryydin tuohon pestiin ihan vain puhtaasta ilkeydestä. #terveydenhuolto #terveys #politiikka
21
2
13
@juuhaa@mastodon.social · 4d ago
Taloustaako? "Kotitalousvähennys kohdistuu epätasaisesti eri tuloryhmiin. Vähennystä käyttävät eniten suurituloiset kotitaloudet, mikä tekee siitä käytännössä tulonsiirron varakkaille." #hallitus #talous #politiikka https://yle.fi/a/74-20222084
2
0
1
@teemuki@piipitin.fi · Feb 14, 2026
"Yleinen [some]kielto kuulostaa yksinkertaiselta ratkaisulta monimutkaiseen ongelmaan. Käytännössä se on vaikeasti toteutettava ja perusoikeuksien kannalta pulmallinen. Se edellyttäisi laajaa ikävarmennusta, lisäisi henkilötietojen käsittelyä ja loisi helposti näennäistä turvallisuutta ilman varmuutta todellisista vaikutuksista. Kielto antaa tunteen toiminnasta, mutta ei välttämättä muuta lasten arkea paremmaksi." https://ficom.fi/ajankohtaista/uutiset/digikasvatusta-ei-ratkaista-kieltonapilla/ #Politiikka #Lapset #Nuoret #Some #Kieltolaki
17
1
14
@rodrelina@mementomori.social · Apr 18, 2026
Suuria uutisia! ❤️ Rakas kotijärjestöni Espoon Vasemmisto esittää minua eduskuntavaaliehdokkaaksi Uudenmaan piirille, joka tekee ensimmäiset viralliset ehdokasvalinnat tässä kuussa. On suuri kunnia olla yksi Espoon Vasemmiston esittämistä ehdokkaista. Kiitän lämpimästi luottamuksesta! ✨ Olen ehdolla, sillä monikriisien keskellä aikaa ei ole hukattavaksi. Tarvitsemme yhteiskunnan, jossa jokaisesta pidetään huolta ja joka toimii kestävästi tämän planeetan rajoissa. Tarvitsemme eduskuntaan enemmän järjestelmäkritiikkiä ja pitkän tähtäimen ratkaisuja. Lisää ilmastotoimia ja luonnonsuojelua, lisää ihmisten ja eläinten hyvinvointia, lisää köyhyyden ja eriarvoisuuden torjuntaa. Eduskunta kaipaa kipeästi lisää ihmisoikeuksien ja oikeudenmukaisuuden puolustajia. Siksi haluan kansanedustajaksi. ✊🏻 Noin vuosi sitten kunta- ja aluevaaleissa koin mittavan henkilökohtaisen vaalivoiton, kun tulin tukijoideni ansiosta valituksi Espoon kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäseneksi sekä Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston jäseneksi ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajaksi. Näissä luottamustehtävissä olen oppinut paljon politiikasta, poliittisista prosesseista ja neuvotteluista, ja tehnyt tuloksekasta työtä paikallistasolla. 🖋️ Lähden tekemään kampanjaa täysillä ja täydellä sydämellä. Olet lämpimästi tervetullut mukaan! Liity tukiryhmääni laittamalla minulle viestiä. 🫶🏻 Vasemmistoliitolla on aito mahdollisuus kansanedustajaan Espoosta. Tehdään se yhdessä! 🔥 #eduskuntavaalit2027 #vasemmisto #vasemmistoliitto #uudenmaanvasemmisto #elinarodriguez #espoonvasemmisto #politiikka #vaalit
26
0
19
@SamiMaatta@mementomori.social · Apr 17, 2026
20 Aktivismi sosiaalisessa mediassa: https://www.henrimuroke.fi/kerro-lisaa/20-aktivismi-sosiaalisessa-mediassa @rodrelina@mementomori.social keskusteli Henrin kanssa aktivismista somessa. Paljon juttua isojen somealustojen vallasta, varjoestoista (shadowbanneista) ja miten juuri vasemmistolaiset asiat painetaan alas, kun oikeistolaisia nostetaan. Lusikka soppaan: Olisin tietenki toivonu, että oltaisiin puhuttu enemmän vaihtoehdoista, kuten Mastodonista. Sille kyllä tuli nosto jakson lopussa! Onko se somevaivannälö sen arvoista on hyvä kysymys myös? Elinalle tämä toki on osoittautunut toimivaksi, kun hän pääsi Espoon valtuustoon! Onnea siitä. 😄 Hieno keskustelu! Ehkä siis edelleen se kysymys, miksi vasemmistolaiset ei tule eittämättä vasemmistolaisimpaan someen? #politiikka #vasemmisto #some #aktivismi
10
2
4
@jonkurri@mementomori.social · Apr 17, 2026
RE: https://social.ahlroos.me/@yle_fi_bot/116419721240202107 Aina se on joku Wille-Werner joka kusee muidenkin muroihin. En tiiä, oon väsyny. #politiikka #vaalit #nyt
1
0
0
@rss_bot@social.koti.site · Apr 15, 2026
Hallitus vastaaa punavihreän opposition välikysymykseen köyhyydestä – katso suorana kello 13.55 https://yle.fi/a/74-20220669?origin=rss #Välikysymyskeskustelu #Oppositiopuolueet #Politiikka #Köyhyys
0
0
0
@rss_bot@social.koti.site · Apr 15, 2026
Unkarin Magyar: Vallanvaihto toukokuun puoliväliin mennessä https://yle.fi/a/74-20220737?origin=rss #Perustuslait #Hallitukset #Politiikka #Ulkomaat #Vaalit #Unkari
0
0
0
@rss_bot@social.koti.site · Apr 08, 2026
Konservatiivinen rautarouva Tampereelta? Kirja käy läpi Riikka Purran yhtymäkohdat Thatcheriin https://yle.fi/a/74-20218732?origin=rss #Perussuomalaiset #MargaretThatcher #Suomenpolitiikka #RiikkaPurra #Politiikka #Puolueet
0
0
0
@rss_bot@social.koti.site · Apr 06, 2026
Kolmikannan viimeisen linnakkeen puolustaja: Työeläkkeet eivät ole valtion asia https://yle.fi/a/74-20218360?origin=rss #Eläketurvakeskus #Julkinentalous #Työeläkkeet #MikkoKautto #Politiikka #Talento #Kotimaa
0
0
0
@rss_bot@social.koti.site · Apr 03, 2026
Hävittäjät jyrisivät, drooni putosi pihapiiriin – kansalle kerrottiin vasta viisi tuntia myöhemmin https://yle.fi/a/74-20218510?origin=rss #Droonienhavaitseminen,seuranta"neutralointi #Puolustusvoimat #DroonitSuomessa #Valtioneuvosto #Turvallisuus #Politiikka #Droonit #Kotimaa
0
0
0
@rss_bot@social.koti.site · Mar 29, 2026
Orpo: Droonit todennäköisesti ukrainalaisia – kuuntele suoraa lähetystä https://yle.fi/a/74-20217947?origin=rss #Pääministerinhaastattelutunti #PetteriOrpo #Politiikka
0
0
0
@rss_bot@social.koti.site · Mar 27, 2026
Kela halusi etsiä huijareita tekoälyllä – epäselvä lainsääädäntö sai lopettamaan kokeilun https://yle.fi/a/74-20214412?origin=rss #Kansaneläkelaitos #Toimeentulotuki #Lainsäädäntö #Politiikka #Tekoäly #Kotimaa #Petos
0
0
0
@jannepekkala@mementomori.social · Mar 26, 2026
Inhorealistinen toteamus. Persut tulee varmaankin käymään vaihtokauppaa ”sananvapauslaista” ja perintöverosta. Sanokaa mun sanoneen, kun tuon epäpätevän oikeusministerin lausuntoja pohtii (voitaisiin muuttaa jo tällä vaalikaudella) ja sitä että lapanen ei kommentoi. #politiikka
0
0
0
@Voima@mementomori.social · Mar 09, 2026
Maan johtajien pilkkaaminen on tietenkin Iranissa kielletty, mutta Ramezanin piirroksia levitetään maassa vilkkaasti. ”Iranilainen yleisö on minulle tärkein. On hyvin tärkeää vahvistaa iranilaisten omaa ääntä ja siksi julkaisen mielelläni Instagramissa. Iranin nuoriso käyttää paljon sosiaalista mediaa.” Ramezani muistuttaa, että Iranin väestö on suhteellisen nuorta: lähes puolet kansasta on alle 30-vuotiaita. https://voima.fi/artikkeli/2026/iranilaiset-rakastavat-kotimaataan-sanoo-taiteilija-ja-sortopolitiikan-suorasanainen-kriitikko-kianoush-ramezani/ #Iran #KianoushRamezani #pilapiirrokset #sortovalta #politiikka
0
0
0
@SamiMaatta@mementomori.social · Mar 07, 2026
Jälleen ovelta ovelle -kampanjointia Helsingissä! Aurinkoisena päivänä oli kiva jututtaa ihmisiä. 😄 Jos tunnet kiinnostusta asiaan, niin pistä yksityisviestiä! Muokkaus: Menossa mukana Helsingin piirihallituksen puheenjohtaja Aleksi Moine, piirihallituksen jäsen Susanna Koistinen ja varapuheenjohtaja Sanni Koivuluoma. #Helsinki #vasemmistoliitto #politiikka
10
1
7
@SamiMaatta@mementomori.social · Mar 06, 2026
Suomi joutui EU:n sosiaaliselle tarkkailu­luokalle, mutta juuri kukaan ei huomannut asiaa – ”Jäi talousuutisen varjoon”: https://yle.fi/a/74-20211806 (En tykkää tuosta tarkkailuluokka-termistä, mutta en jaksanut etsiä varsinaista termiä.) "Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot ovat kasvaneet huomattavasti vähemmän kuin keskimäärin EU-maissa. Vuodesta 2023 vuoteen 2024 tapahtunut kasvu on komission mielestä aivan liian vähäinen. Suomi on jäämässä parhaiden maiden tahdista." Huonommin menisi ilman ammattiliittoja. #politiikka #ammattiliitot #palkat #palkkakehitys
4
1
8
@rss_bot@social.koti.site · Mar 05, 2026
Eduskunta veivasi kyselytunnilla talouspolitiikkaa https://yle.fi/a/74-20213799?origin=rss #Eduskunnankyselytunti #Politiikka #Eduskunta
0
0
0
@rss_bot@social.koti.site · Mar 05, 2026
Analyysi: Kokoomus maksaa nyt hintaaa hallituksen uudistuksista ja leikkauksista https://yle.fi/a/74-20213513?origin=rss #KansallinenKokoomus #Politiikka
0
0
0